kariimmonen

Täysin harkitusti tehtailtu EU:n poliittinen ongelma

  • Ukki! Miksi et pysäyttänyt heitä?
    Ukki! Miksi et pysäyttänyt heitä?

Tässä ei ole enää nyt yhtään kysymys mistään pikkulapsesta, joka huutaa, että ”keisarilla ei ole vaatteita!” Hyvin vakavaa puhetta Itävallan korkeimmalta sotilashenkilöltä nimeltä kenraali ”Othmar Commenda”, joka sotavoimissa alansa ammatti-ihmisenä vahvistaa, että EU ei lainkaan tosissaan halua pysähdyttää pakolaisvirtaa Eurooppaan! Hän painottaen sanoo siihen vielä lisää koko asian selkiinnyttämiseksi, että se kaikki salakuljettajien pakolaistrafiikki Välimerellä kuitenkin käytännössä voitaisiin ”HELPOSTI” estää, mutta ongelma on poliittinen!

Onhan se nähty tällä tietyllä alueella jo monien vuosien ajan mitä on EU:ssa Merkelin ohjauksessa tehty ja jätetty jatkuvasti aivan tahallisesti tekemättä. Seuraukset ovat hyvin voivan eurooppalaisuuden turmelevaksi tuhoksi. Angela sanoi ihan julkisesti puheessaan, että lisääntyvien moskeijoidensa muodossa Saksa tulee olemaan vahva ”Islamilainen Valtio”, eli ”Islamic State!”

Ainahan voi harhauttaen sanoa asiaa kaunistelleen puolitotuuksilla, jättämällä kuulijoilta jotain merkittävää pois heihin kohdistuvasta ydinasiasta todellisena kauhunäkymän uhkana. Kuitenkin varsinaisesta realiteetista heti enemmän tajuavat ne, jotka edes vähääkään pidemmälle ajattelevat, sellaisethan eivät yleensä ole diktaattoreille mieluisia.

Tuollainen Merkelin puhe epäämättä merkitsee tulevassa elämän todellisuudessa saksalaisille maahansa ”Sharia lakia” noudattavaa ”Kalifaattia”. Silloin myös ”Koraanin” valtuuttamana halutaan valloittaen alistaa koko muuta Eurooppa, kun Mohammedin esimerkkiä ja opetuksia kuuliaisesti seurataan. Siinä jokaisen askeleen minkä ottavat uudella alueella, kuuluu Allahille.

Tätä asian puolta Angela tietysti ei painottaen ole tuonut esille, mutta onko muutenkaan hänen touhuissaan näiden asioiden suhteen ollut yhtään mitään tolkkua? Voihan toki ruveta halkomaan hiuksia, että tekeekö Merkel kaiken tahallisesti vai tahattomasti? Kuitenkin se syvällisemmin katsottuna on aina käytännössä niin, että ”hedelmästä puu tunnetaan”.

Maailmanhistoria on täynnä vakavaa varoittavaa esimerkkiä totuutena siitä, kuinka ”poliittiset tahot” taka-ajatuksineen voivat aina kaksinaamaisuutensa päätteeksi iskeä säälimättä juuri pahaa aavistamattomien sinisilmäisten kimppuun. Siinä ei ole silloin auttanut, vaikka kuinka kohteeksi joutuneet uhrit olisivat vain tahtoneet omana kansana rauhassa elää ihan ilman mitään sodan selkkauksia. Historian lehdillä on kirjaimellisesti aivan täysin saatanallisessa ilkeydessä säälimättömiä maailmanvaltoja, jotka mielettömässä julmuudessaan itse kukin omana aikanansa muut kansakunnat valtioinensa nielivät aikansa ”Petona”.

Muhammedin opetusta, kun sitä kuuliaisesti Koraanin mukaan 100% harjoitetaan, silloin ”Poliittinen Islam” on vääräuskoisten kansojen murskaava raakalaismainen alistaja! Tätähän aivan samaa ”ISIS” on sanoillaan juuri kovasti yrittänyt toitottaen jauhaa ja kauhumaisilla teoillaan pyrkinyt toteuttamaan. Kiitos Luojalle, että heitä vastustetaan ja myös taistellen voitetaan! Raamattukin opettaa, että eihän esivalta turhaan miekkaa kanna.

Muslimien kansainvaelluksen keskellä ovat kulkeneet 100% varmuudella ääri-islamilaiset ”Troijan Hevoset” Euroopassa. Eikö muka länsimaiden moskeijoissa ole Imaameja ja etenkin vierailevia Imaameja, jotka kuten Suomessakin puhuvat vihapuheita?! Islam on rauhan uskonto, tjaa, mintens se meni? Miksi silloin on Euroopan moskeijoista löytynyt asekätköjä? Ranska joutui sulkemaan lukuisia moskeijoita, ihanko ilman pätevää syytä? Mieti sitä.

Naapurissamme on erittäin suloisia muslimeja, tykkään heistä ihmisinä, myös Helsingissä on olemassa muita herttaisen ystävällisiä ex-muslimeja, rukoillen toivon heille vain pelkkää hyvää. Mutta raaka totuus on, että Islamissa on kuitenkin olemassa muslimeja, joilla viekkaassa lähestymisessään sisäisenä ohjeena on Koraanin mukaan: ”Allah on kaikkein taitavin valehtelija, parempi kuin vihollisensa.”

Aikanaan rintakaarella rummuttaen ”NWO” hengen hegemoniassa hyökättiin Irakiin, vaikka ei myrkyllisiä kaasuja siellä ollutkaan. ”Saddam Hussein” nujerrettiin ja koko valtio hallinnollisesti pistettiin uusiksi. Sen jälkeen seurauksena kohta isolla rahalla USA:sta tuettiin ja varusteilla vahvistettiin alueella olevia gangsterijoukkoja, jotka olivat kuitenkin vain sydämettömiä teoissaan ilman sääliä, kun vihan vimmassa raiskasivat, kiduttivat ja tappoivat paikallista väestöä.

Tuo kaikki verinen raakalaisuus tietysti tapahtui ihan sallitusti kuuliaisuudessa Koraanin mukaan, johon lopulta oli veturiksi synnytetty ”ISIS” jylläämään alueella, aiheuttamaan kuolemaa ja suurta pelkoa. He myös kristittyjen lisäksi mestasivat samoin yhtä lailla joukkohautoihin muslimeja, joiden ääneen tehty rukous edessänsä polvillaan ei heitä vakuuttavasti miellyttänyt.

”Tämä täysin harkitusti tehtailtu” hallitsematon muuttovirta islamilaisten kansainvaelluksessa lisäksi ”rikollisen mafian” avustamana Eurooppaan onnistui esim. Irakista ja Syyriasta. Myöhemmin pistettiin samassa hegemoniassa Gaddafi Libyassa kylmäksi. Seurauksena maassa nyt aivan saman käsikirjan mukaan vallitsee paikallisten gangsterimaisten terroristien vaikuttama kauhumainen hysteerinen tila.

Vielä kun samalla tavalla toitotetaan vaaleanpunaista ruusutahraa Euroopassa, jossa on täysin ilmainen ylläpito, eikä työtä tarvitse tehdä koskaan, se räjähtää noissa kulttuureissa vahvan huumeen tavoin mielen maailmassa! Yes, tungetaan rahastavan ”rikollisen mafian” avulla Välimeren ylitse islamilaista kansainvaellusta Pohjois-Afrikasta Eurooppaan.

Nyt on tarkoituksella tehtailtu Libya toiminnassa. EU sanoo, että on satsannut Libyaan runsaasti miljoonittain rahaa, muka asian korjaamiseksi. EU:n kansalaisilla täysin oikeudenmukainen kysymys herää, miksi kuitenkin käytännössä tulos on tällainen?

Se on todella valtavan kiitollisesti hienoa, että on jo itsenäisiä EU:n jäsenmaita, jotka tuosta kaikesta Merkelin edustamasta touhusta sanoutuvat irti ja haluavat päättää itse maansa rajoista, ketä lasketaan sisälle.

Itävallassa tuo korkeimman sotilasjohdon kenraali ”Othmar Commenda” sanoo, että kaikki tuo hallitsematon laiton kansainvaellus voitaisiin ”HELPOSTI” lopettaa, mutta ongelma on poliittinen!

Angela Merkel ohjailee EU:n jäsenmaita, kuin valjastettuja hevosia tiukat EU-laput silmillä, jättäen jäljelle hyvin kapeakaistaisen katseen laukkaamaan ruoskivien direktiivien mukaisesti suoraan eteenpäin, jossa pitäisi vain kaikkien täysin innostuneena yhä vain jaksaa olla mukana. Siitäkin huolimatta, että tällaisissa järjettömissä askeleissa eteneminen Euroopan kansalle ja kulttuurille on ilmeisesti vain omaksi tuhoksi.

Aikamme nykyisessä historiassa on Saksalla käynnissä omien rajojensa ulkopuolelle erittäin voimakasta ohjailevaa vaikutusta. Merkelille EU on vain käsitteenä Saksan jatke, syytä varoa, sillä tuo täti puuhaa Saksasta voimakasta ”Islamic State”. Juurihan äärimuslimeista sanotaan, että he kirjaimellisesti noudattavat koko Koraania ja ovat aitoja muslimeja.

Pohjoismaat omana erillisenä itsenäisenä varsin tehokkaana joukkona voisivat, itse kukin erikseen tai yhdessä, kyllä aivan kokonaan täysin turvallisesti sanoutua tuollaisesta irti, siis ”ei Kalifaatille”, vaan kuten meillä Suomessa ”kyllä Fixit!”

Esim. naapurimme Ruotsi äärimuslimeista tuskaisasti kantapään kautta jo oppineena ja kaikesta kokemuksesta pahasti takkiinsa saaneena ei takuulla nyt ”Merkelin täysin onnetonta utopiaa” lisää tahdo niellä ja tukehtua.

EU ei ole sama mitä aikaisemmin! Merkelin tyyli kohta vaihdattaisi koko ”Suomi Neidon” vaatetuksen Koraanin mukaiseen musliminaisen Sharia lain vaatimaan kasvot peittävään mustaan huntumaiseen mustaan kaapuun.

-------------------------------------------------------------------------------------

Kenraali: Välimeren pakolaislaivat helppo pysäyttää

 29.6.2017

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/06/29/kenraali-valimeren-pakolaislaivat-helppo-pysayttaa/

----------------------------------------------------------------------------------

General: "Mittelmeer kann genau observiert werden"

Debatte um Asylroute 20.06.2017, 16:50

"Die Flüchtlingsroute über das Mittelmeer kann militärisch sehr genau observiert werden!" Mit dieser ebenso klaren wie fachlichen Äußerung lässt nun Generalstabschef Othmar Commenda, der ranghöchste Soldat Österreichs, aufhorchen.

http://www.krone.at/oesterreich/general-mittelmeer-kann-genau-observiert-werden-debatte-um-asylroute-story-574974

---------------------------------------------------------------------------------------

Near 100,000 Migrants Cross Mediterranean To Europe in First Six Months of 2017

Despite efforts by individual nations and the European Union to get to grips with the migrant crisis, nearly 100,000 people crossed the Mediterranean in the first half of 2017.

http://www.breitbart.com/london/2017/07/01/95768-migrants-cross-mediterranean-europe-first-six-months-2017/

-----------------------------------------------------------------------

EU ei halua sulkea pakolaisvyöryä Välimerellä

30.6.2017

https://www.kansalainen.fi/eu-ei-halua-sulkea-pakolaisvyorya-valimerella/

-----------------------------------------

Salakuljettajat tienaavat maahanmuuttajilla – jopa 400 000£

 7.6.2017

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/06/07/salakuljettajat-tienaavat-maahanmuuttajilla-jopa-400-000/

-----------------------------------------------------------------------------------

DEATH OF A COUNTRY: Germany will become Islamic State, says Merkel

http://eeuunews.com/index.php/2017/05/19/death-country-germany-will-become-islamic-state-says-merkel/

-------------------------------------------------------------------------------------

Majority of Germans think Islam does not 'belong' in their country

There were 1000 attacks on refugee shelters in Germany in 2015, up by 500% from the year before

http://www.independent.co.uk/news/world/europe/refugee-crisis-germany-islam-does-not-belong-in-country-a7027361.html

--------------------------------------------------------------------------------------------

America Created Al-Qaeda and the ISIS Terror Group

http://www.globalresearch.ca/america-created-al-qaeda-and-the-isis-terror-group/5402881

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat